Verrattuna Väli-Amerikassa vierailemiini pääkaupunkeihin Mexico City yllätti positiivisesti. Kadut pursuavat vilkasta elämää olematta silti sotkuisia tai haisevia. Siisteys on täysin Euroopan luokkaa. Muutenkin kaupunki muistuttaa jotenkin Madridia, hieman isompi ja halvempi vain. No, ehkä myyjiä on kaduilla enemmän, mutta kukaan ei tyrkytä mitään väkisin. Tarjolla on kaikkea mahdollista mitä keksit pyytää, koruja, tacoja, intiaanipäähineitä, kirjoja, leivonnaisia, vain muutamia luetellakseni. Adaptoria suomalaiseen pistokkeeseen jouduimme hieman etsimään, mutta sellainenkin löytyi lopulta, ja koska siinäkin liikkeessä jäljellä oli vain näytekappaleita, ja myyjän mielestä ulkomaalaisena olo voi joskus olla hankalaa Mexicossa, hän päätti antaa meille kolme kappaletta adaptoreita täysin ilmaiseksi. Ihmiset vaikuttavat muutenkin erittäin ystävällisiltä ja välittömiltä, aina tarjoamassa apuaan jos pienellä ulkomaalaisella on pulmia.

Pääkaupunki on myös gourmet-ihmisen mekka. Tarjolla on varmasti purtavaa jokaiseen hintaluokkaan, luksusravintoloista kolmen peson tacoihin kadulla. (18 pesoa = 1 eur.) Ja kyllä niitä kasvisvaihtoehtojakin löytyy. Kaupunki on myös täynnä kauppahalleja, joissa myydään kaikkea mahdollista. Onkohan maailmassa kovinkaan montaa vihannesta, jota ei näiltä markkinoilta löytyisi. Kun kauppahallissa verensokeri yllättäen laskee on apu lähellä, hedelmämyyjä paloittelee sinulle annoksen mangoja, papaijoita, tai mitä ikinä haluatkin. Mielenkiintoinen pikkuseikka on että hedelmät saa myös chilillä maustettuina, kokeilkaapa joskus, hyvää on.

Museoiden ystävääkään kaupunki ei jätä kylmäksi. Meille riitti muutaman tunnin kierros suuressa antropologisessa museossa, joka on kuuleman mukaan rankattu Méxicon parhaaksi museoksi, mutta tarjolla olisi ollut museoita museoiden jälkeen varmaan viikoiksi. Antropologinen museo oli laaja tietopaketti Méxicossa muinoin eläneistä intiaaneista. Tietoa oli niin paljon, että kaikkea ei mitenkään yhden kerran jälkeen voinut mieleensä painaa, tämän takia mielestäni museo vaatisi useampia lyhyitä vierailuja, jotta yksityiskohtia eri heimoista muistaisi vielä viikonkin päästä.

Paras liikkumistapa kaupungissa on ehdottomasti metro. Se liikuttaa maailman metroista kolmanneksi eniten ihmisiä, heti Tokion ja Moskovan maanalaisten jälkeen. Lisäksi mukavaa on että Mexico cityn metro sattuu olemaan maailman edullisin, yksi lippu vaihtoineen kustantaa 2 pesoa.


Poliisit piraattilevyostoksilla

 


Taidetta