Delhi. Täällä on kuuma. Kuumuus on jatkuvaa hikoilua, vaatteiden tarttumista ihoon. Vuoriston viileydessä kuumuuden oli jo unohtanut. Siellä illalla sai kaivaa pitkälahkeista ja -hihaista esiin ja yöllä vetää peittoa korviin. Täällä toivoisi voivansa riisua ihonsakin. Suihkun jälkeen ei ehdi kylppäristä ulos kun on taas hiki pinnassa.

Eilen testattiin Delhin metro. Tuntui kun olisi hetkeksi astunut pois Delhistä. Modernit viileäksi ilmastoidut vaunut ja uudenkarheat asemat eivät tunnu olevan samaa maata ympärilläolevan todellisuuden kanssa. Turvallisuudesta huolehdittiin kuin lentokoneessa, laukut läpivalaistiin ja kaikki kävelivät metallinpaljastimien läpi. Kuulutuksissa varoitettiin jättämästä tavaroita vartioimatta ja pyydettiin huomauttamaan henkilökunnalle heti jos yksinäisiä matkatavaroita näkyy. Ruuhka-asemilla oli metron jokaisen oven kohdalla järjestysmies ohjaamassa ihmiset jonossa metroon.

Metrojonotusta

Viimeksi mainittu tosin saattaisi toimia ilmankin järjestysmiestä useimmissa maissa, mutta intialaisilla tuntuu aina olevan kauhea kiire tunkea joka paikkaan. Esimerkiksi isoimmilla asemilla junasta on todella vaikea päästä pois, kun ihmiset tunkevat samalla väkisin sisään. Lentokoneessa lentoemännät saivat moneen kertaan pyytää tiettyjä henkilöitä istumaan paikallaan kunnes kone pysähtyisi, kun nämä väkisin nousivat seisomaan ja alkoivat kaivaa matkatavaroitaan ylälokeroista koneen vielä rullatessa. Jonojen muodostaminen tuntuu olevan täysin mahdoton tehtävä, jonossa olet kuin ilmaa intilaisten kiilatessa suruttomasti eteesi.

Kuten kaikella, tälläkin matkalla on loppunsa. Tämän päivän jälkeen on enää jäljellä lentokentän jonot joihin kiilata.

Sähkökatkoksia on koko ajan, eikä ihme...

Kun sataa, vettä tulee sitä tahtia etteivät viemärit oikein pysy perässä