Viiden päivän Diulla hengailun jälkeen oli aika taas hypätä bussin laverille. Etelään on pitkä matka, joten välietapiksi otimme Mumbayn, kerätäksemme siellä lisää voimia bussissa makoiluun. Jo pelkkä matka Diulta Mumbayhin kesti 24 tuntia. Nopeamminkin varmasti pääsisi sillä ensimmäiset tunnit kuluivat kaikkien matkustajien tavaroiden lastaamiseen bussin katolle. Kyse ei ollut mistään yhdestä pakaasista per matkustaja, vaan useimmilla oli mukanaan kymmmeniä säkkejä ja laatikoita.

Vuorokauden kuluttua kuitenkin kaikki tavarat oli myös purettu sinne tänne Mumbayta, ja huomasimme olevamme bussin viimeiset matkustajat. Bussin pysähtyessä saimmekin kuulla olevamme päätepysäkillä ja hyppäsimme ulos suurkaupungin vilinään.

Lähes 17 miljoonan asukkaan Bumbay on Intian suurin kaupunki, ja myös suurin kaupunki jossa olen koskaan käynyt. Väkeä ja vilinää siis riitti. Suurkaupungin elämää on mielenkiintoista tarkkailla, ihmiset tekevät kadulla mitä mielenkiintoisempia asioita. Parturintuolissa jalkakäytävällä siistitään viikset, joku tarjoutuu aina silittämään paitasi tai lankkaamaan kenkäsi, myös mitä ihmeellisempiä ruokia ja juomia on tarjolla joka kadunkulmassa. Mumbay oli myös jollain tavalla charmikas. Kaupungissa oli useita massiivisia kauniita rakennuksia.

Jäätä

Oma pikku majatalomme sijaitsi hieman aavemaisessa vanhassa talossa rantakadulla, jos jossain voisi kummitella niin varmaan juuri siellä. Paikka oli kuitenkin loistava sijainniltaan, kaksi korttelia kuuluisasta Taj Mahal -hotellista ja ja "Intian portista".

Taj Mahal -hotelli ja Gate of India

Pyykkeja kuivumassa Mumbayssa

Kaksi päivää suurkaupungin vilinää oli kuitenkin jo ihan tarpeeksi ja heti seuraavana iltana jatkoimme matkaa, jälleen kerran sleeperbussilla 15 tuntia etelään. Saapuaksemme aamulla seitsemän jälkeen ukkosmyrskyn keskelle Mapusan pikkukaupunkiin Goalle.

Kaatosaateessa jatkoimme Anjunan rantakylään. Kylä vaikutti kaatosadeaamuna täysin autiolta. Kun kysyimme tulevasta säästä kukaan ei oikeen osannut sanoa mitään, suurin osa tuntui olevan sitä mieltä että sade saattaisi jatkua viikkoja samanlaisena. Tunsimme olevamme ainoat hullut jotka matkaavat tänne monsuunikautena. Muutaman tunnin kuluttua ihme kuitenkin tapahtui, myrsky laantui ja aurinko sukelsi esiin pilvien välistä. Kävellessämme kylällä myös ihmiset alkoivat kaivautua koloistaan, emme siis ihan yksin olleet. Iso osa majataloista ja ravintoloista on kuitenkin monsuunikautena suljettu ja normaalisti vilkas turistikylä nukkuu kuin talviunta. Tuskin olisimme tänne turistikautena tulleetkaan. Nyt iso, kaunis palmurantainen ranta on lähes yksinoikeudella meidän käytössämme.

Auringonlasku Anjunan rannalla

Auringonpaiste jatkui myös seuraavana päivänä, joten vuokrasimme skootterin ja ajelimme sillä toiseen rantakylään, Aramboliin noin 20 kilometriä pohjoiseen. Arambol oli hieman vilkkaampi paikka, mutta sekin hieman kesäteloillaan. Ranta oli sielläkin kaunis ja aalloissa kiva hyppiä. Varmaan vuokraamme skootterin myös tulevina päivinä, jos säät sallivat, ja tutkailemme lisää seudun kyliä ja rantoja.

Ps. Elinalle ja muille ruoasta kiinnostuneille, ruoka ja kulttuuriaiheinen kirjoitus tulossa lahiaikoina. Kunhan malttan urhata hieman aikaa tietokoneen vieressa istumiselle. Eli varmaan vaatii sen sateisen paivan :)

Ps 2. Olisi kiva tietaa nimettoman kommentin kirjoittaja, jos se joku uskaltaa tunnustaa kuka on :)