Viime tekstistä jäi sellainen kuva että olisimme jääneet Pochutlaan, mutta ei, jatkoimme siitä vielä eteenpäin Zipoliten pieneen rantakylään Tyynenmeren rannalle. Zipoliten asukasmäärä kolme vuotta vanhan Lonely Planetin mukaan on 800, paikallisten mukaan nykyisellään noin 3000. Kovin suuri ei kylä kuitenkaan ole. Ranta on vajaa kaksi kilometriä pitkä. Hotellien, majatalojen ja ravintoloiden huikea määrä ei oikein täsmää minimaalisen turistimäärän kanssa. Oletan sen johtuvan kuitenkin siitä, että että syyskuu on vuoden hiljaisimpia kuukausia matkailun saralla. Paikallisten mukaan joulukuussa kaikki paikat ovat viimeistä sänkyä ja riippumattoa myöten täynnä.

Zipoliten rantaa

Säiden puolesta syyskuussa täällä ei ole mitään valittamista. Lämpötila on noin kolmekymmentä astetta, auringossa reippaasti yli. Merivesi on lämmintä polskimiseen ja muihin vesiaktiviteetteihin. Satanut on reilun viikon aikana kaksi kertaa, ja en tiedä voiko sitä sateeksi edes kutsua. Pientä ropinaa, jossa voi kävellä suurinpiirtein kastumatta ja joka on ohitse alle tunnissa.

Löysimme myös asunnon itsellemme. Tai oikeastaan paremminkin asunto löysi meidät. Juttelimme alkupäivinä mukavia erään paikallisen vapaaehtoisen hengenpelastajan, Erneston kanssa ja keskustelimme siitä mikä olisi mukava ja edullinen hostelli, kunnes poika yllättäen sanoi että hän tuntee muutaman tyypin jolla on kämppiä vuokrattavana, jos aiomme olla pidempään. Sovimme siis treffit seuraavaksi aamuksi asuntoesittelyjä varten.

Aamulla tapasimme Erneston sovitusti ja lähdimme katsomaan kämppiä. Ensimmäinen asunto oli täysin piilossa metsän keskellä, ”keittiössä” ei ollut hellaa, eikä jääkaappia. Selitimme että nämä kaksi viimeksimainittua olisivat meille ehdottoman tärkeitä. No seuraavaksi Ernesto vei meidät katsomaan veljensä vuokraamaa asuntoa, joka olikin jo aivan eri tasoa. Asunto on rannalla, kymmenen metriä merestä (nousuveden aikaan vähemmän) ja siinä on iso parveke merelle päin. Keittiöön Erneston veli Isidro lupasi toimittaa jääkaapin ja hellan. Mikään luksuslukaali tämäkään ei ole, mutta kunhan voimme itse laittaa ruokaa, ja suihku, vessa ja sänky löytyvät niin olemme tyytyväisiä. Lisäksi parvekkeella on mukava hengata gradunteon, espanjanopiskelun, blogikirjoittelun tai vain aaltojen tuijottelun merkeissä. Vuokrasimme kämpän kuukaudeksi, eli ainakin lokakuun puolenvälin paikkeille asti ollaan täällä.

Vuokranantajamme Isidro asuu alakerrassa samassa pihapiirissä. Sesonkiaikana heillä on ravintola alhaalla ja he myös vuokraavat huoneita majatalotyyliin. Pihapiirissä asuu myös vaihteleva määrä Isidron siskoja ja veljiä, ja isä. Iltasella pihapöydän ääreen kertyy myös ryhmä serkkuja ja muita ystäviä. Isidron mukaan lähes kaikki kylän asukkaat ovat jotain sukua toisilleen.

Luonteeltaan Isidro on uskomattoman rauhallinen, kävellen ja puhuen kuin hidastetussa filmissä. Välillä hän tulla tupsahtaa ovestamme sisään ja istahtaa terassille kanssamme vaihtamaan muutaman sanan. Yhtä lailla salamyhkäisesti hän yhtäkkiä katoaa takaisin alakertaan. Eilen hän tuli vierailulleen juuri kun olimme syömässä. Mukanaan hänellä oli iso kala. Jo monena päivänä hän on valitettut että kalaa ei tule, mutta nyt häntä oli onnistanut. Onnittelimme tottakai häntä vonkaleen kiinniotosta. Sitten hän yllättäen kysyi voiko hän varastoida kalan jääkaappiimme huomiseen asti, jolloin hän valmistaisi sen. Olimme hieman suut ympyröinä, miksi hän haluaa sen meidän jääkaappiimme laittaa, mutta sitten selvisi että hänellä ei ole ollenkaan omaa jääkaappia. Se kuulosti mielestäni aika kummalliselta, koska hän kuitenkin laittaa usein ruokaa, ja täällä ruoka-aineet pitää kaikki säilyttää kylmässä, jos haluaa välttää pikkukavereiden armeijan yllätyshyökkäyksen.

Nyt meillä on siis suuri kala jääkaapissa Olimme hieman kauhuissamme haisivatko kaikki omat ruokamme kalalta myöhemmin, mutta ei. Kala on muovipussissa ja oikeastaan se ei päästä ympärilleen minkäänlaisia hajuhaittoja. Odotan kuitenkin että kala katoaa tänään parempiin suihin.