Totutellaan täällä Suomeen, lämpötila oli äsken 14 astetta ja sumu valtaa kaupungin joka ilta(päivä). Täällä on siis hyisen kylmä. Korkeutta on 1427metriä, ei siis kuitenkaan niin paljon että näin kylmä pitäisi olla? Talvi on siis tullut Meksikoonkin.

Kaupungin nimi on siis Xalapa tai Jalapa, kirjoitettuna molemmin tavoin. Ja siis Jalapeñohan tarkoittaa siis myös Jalapalaista, eli tästä kaupungista tulevaa. Kaupunki tarjoaa kylmyydestään huolimatta elävää kulttuuriskeneä ja nuoria tuntuu olevan tosi paljon. Vietettiin tänään taideaamupäivä, vieraillen museoissa ja gallerioissa. Vastaan tuli oikein mielenkiintoisten taiteilijoiden töitä.


Taidetta

Mutta palataanpa hetkeksi historiaan...

San Cristobalista, jossa vietimme kuolleiden päivää, matka jatkui Guatemalaan. Kävimme muutamassa vanhassa tutussa paikassa, kuten Lago Atitlanilla San Pedrossa ja Antiguassa.Näiden lisäksi valloitimme myös Guatemalan Tyynenmeren rannikkoa Monterrico nimisessä kylässä. Ranta oli ihan mukava mustahiekkainen ja kuuma, aallot niin kovat että uiminen oli lähes mahdotonta. Uimisen puutteen korvasi kuitenkin hotellimme uima-allas, jossa aallot olivat vähemmän suuret ja polskiminen oli mahdollista. Viikolla paikka oli kivan rauhallinen ja muita turisteja ei juuri näkynyt, mutta viikonloppuna yhtäkkiä kylä muuttui Väli-Amerikan Ibizaksi. Vieläkin ihmetyttää mistä ne kaikki ihmiset oikein tulivat...


Monterricon auringonlasku (Huomaa että joku tykkää auringonlaskukuvista...)

Monterricosta suunnattiin taas Antiguaan, josta jatkettiin vuorille kymmenisen kilometriä Antiguasta Earth Lodge-nimiseen ekohostelliin. Näkymät alas oli huikeat, neljä tulivuorta ja alhaalla laaksossa kaupungin valot. Tarkoituksena oli tehdä pikku vaelluksia vuoristopoluilla, mutta vaellukset jäivät tekemättä, kun kumpikin meistä sairastui määrittelemättömään kuumetautiin, jonka ansiosta suurimmat aktiviteetit olivat leffojen katselu ja sängyssä valittaminen.


Earth Lodgen näkymiä

Parin päivän päästä palattiin Antiguaan sairastamaan tauti loppuun, jonka jälkeen suunnistettiin jälleen kohti pohjoista. Luettiin raamatustamme (Lonely Planet) että Fray Bartolome de las Casas olisi kiva pikkukaupunki puolessa välissä pohjoista Meksikon rajaa, joten matkustettiin koko päivä sinne (allekirjoittanut vielä suhteellisen pahoinvoiden ja oksennelle bussin ikkunasta..jiihaa). Päästiin perille illalla myöhään, vain huomataksemme että Fray oli todellisuudessa vain pieni kyläpahanen keskellä ei mitään, ja jossa ei ollut mitään. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun tietty opus meinasi lentää ikkunasta hyvin kauas.

Olimme yötä paikan ainoassa hotellissa, joka oli jonkunlainen autohotelli. Huoneemme ulkopuolella oli polttouuni, joka kertoo jo jotain paikan miellyttävyydestä. Aamulla kun sain koottua sairaan kroppani taas liikkeelle, hyppäsimme jälleen pikkubussiin ja eikun taas tien päälle. Vielä yksi yö tarvittiin Guatemalan puolella joen rannalla olevassa pikkukaupungissa, ennen kuin pääsimme takaisin Meksikoon. Eikä meinattu sinäkään päivänä päästä.

Koska pidämme niin paljon pikkubusseissa istumisesta mutkaisilla teillä, päätimme ottaa vähän vauhtia viimeisenä Guatemalapäivänä ja kävimme sitten vanhassa tutussa Santa Elenassa kääntymässä tehden noin neljän tunnin ylimääräisen lenkin. (Otimme siis bussin vahingossa väärään suuntaan, ja tajusimme asian vasta matkustettuamme melkein kaksi tuntia...) No, muutaman tunnin odotettuamme Santa Elenassa pääsimme palaamaan takaisin ja jatkamaan matkaa oikeasti rajan suuntaan. Pääsimme kuitenkin rajalle niin myöhään, että Meksikon puolella oleva maahantulotoimisto ei enää ollut auki, eli saadaksemme leimat passeihimme meidän piti viettää yö rajakylässä Frontera Corozalissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä laittomasti Meksikoon seikkailemaan ja yrittää selvittää leimattomuus jossain myöhemmin. Olimme kuitenkin kilttejä, ja eihän niitä bussejakaan enää mihinkään mennyt, joten jäimme yöksi.

Aamulla kohti Palenquea. Vietimme muutaman päivän turistiviidakossa Panchanissa, muutama kilometri Palenquen kaupungista. Kävimme Palenquen mayaraunioilla ja viimeisenä päivänä teimme ehdottomasti pitkästä aikaa parhaan retken Misol Ha ja Agua Azul vesiputouksille. Misol Ha oli aika perusputous, mutta hienoa oli päästä sen takana oleviin luoliin seikkailemaan ja nähdä kallionsisäinen pikkuvesiputous. Agua Azulissa pääsi uimaan pitkästä aikaa, turkoosit altaat oli hienoja ja veteenhyppely tarzanliaanilla sai tuntemaan itsensä lapseksi jälleen.


Agua Azul

 


Agua Azul

Illalla Palenque jäi taakse, ja jatkoimme yöbussilla kohti Veracruzin kaupunkia samanimisessä osavaltiossa. Kaupunki oli aika mitäänsanomaton, yritimme etsiä kauniita rantoja lähikylistä, mutta tuloksetta. Viimeisenä yrityksenä löytää mukavaa rantahengailua, kokeilimme Chachalacasia, muttta ranta sielläkin osottautui pettymykseksi. Rannan tilalla vierailimme Zempoalan arkeologisilla raunioilla ja hengailimme Cardelin pikkukaupungissa.

Cardelista tulimmekin reilun tunnin matkan tänne Xalapaan. Huomennna matka jatkuu viimeisellä etapilla takaisin Mexico Cityyn, jossa vietämme viimeiset päivät ennen kun tullaan taas Suomenmaalle.