Istuskelen Bungalowin terassilla ja katselen alas joelle. Edessani laiduntaa lauma lehmia. Kuulen yhden ammuvan kauempana, se on kai joutunut liian kauaksi ystavistaan. Ojan yli nakoetaisyydelleni loikkaa kanaemo, jota seuraa reilun puolentusinaa tipua tiukasti emon helmoissa. Paikalliset lapset hyppivat, uivat ja kisailevat joessa. Alkaa sataa, lehmat keraantyvat talon katoksen alle suojaan, yksinainen possu kipittaa suojaan minka pikku possunjaloillaan paasee. Nyt tunnen olevani maalla.


Vesileikkeja


Nakyma bungalowin terassilta


Röh!

Vietimme kolme paivaa ja yota Tadlon kylassa Etela-Laosissa. Todellakin keskella ei mitaan. Rentouduimme, luimme kirjoja, pelasimme peleja, soimme lao-ruokaa ja katselimme edessamme kuohuavaa vesiputousta. Kun sade aina valilla hellitti, ja aurinko ilmestyi taivaalle, kavelimme muutaman sadan metrin paahan vesiputousten valille muodostuneihin luonnon altaisiin pulikoimaan.



Uimassa


Kolmas rakennus oikealta oli meidan majapaikka

Ihmiset kylassa olivat mahtavia. Ravintolassa iltaa istuessa omistaja tuli poytaamme istumaan ja kertoi kylasta, yhteison tavoista ja Laosista ylipaataan. Ja oli myos kiinnostunut tietamaan Suomesta ja ihmetteli kovasti etta emme ole naimisissa ja meilla ei ole yhtaan lasta. Laosissa tavallisesti pariskunta menee naimisiin heti tutustuttuaan, eli varsinainen seurustelu rajoittuu pariin viikkoon. Lapsia alkaa tulla heti, ja kun kysyimme kylan vakilukua, mies mietti pitkan tovin ja sanoi sitten etta sita oli mahdoton sanoa. Kylassa oli noin 140 taloa, mutta lapsimaarasta kukaan ei voinut olla varma, kaikilla oli kuitenkin lapsia viidesta ylospain.

Iloiseksi yllatykseksemme saimme tietaa etta kylassa oli myos koulu. Mietimme vahan mahtavatko nama lapset saada opetusta laisinkaan, mutta kylla saavat. Kylassa on ns. perhekoulu, jonka lapsi aloittaa kun han ylettyy oikealla kadellaan vasempaan korvaan paan yli. Tama alakoulu kestaa viisi vuotta jonka jalkeen lapset jatkavat naapurikylaan yla-asteelle ja sitten lahimpaan kaupunkiin lukioon. Yliopistoon useimmilla perheilla ei ole varaa, mika on surullista, silla ainakin taman 28-vuotiaan ravintolanomistajan unelmissa olisivat olleet sahkotekniikan yliopisto-opinnot Vientianessa. Vuosimaksu 500 dollaria on monille aivan liian korkea. Mietimme pitkaan olisiko tanne mahdollista perustaa joku hyvantekevaisyysvaroin toimiva stipendijarjestelma, joka takaisi naillekin nuorille mahdollisuuden jatko-opintoihin. Ehka joskus sellainen viela perustetaankin.

Tana aamuna sanoimme haikein mielin hyvastit Tadlolle ja jatkoimme matkaa. Pysahdyimme taalla Paksen kaupungissa yhdeksi yoksi, tarkoituksena nostaa rahaa, kayda netissa ja hoitaa muut kaupunki-infrastruktuuria vaativat asiat ennen kuin jatkamme matkaa Mekong-joen suistoalueelle, 4000 saarelle aivan Etela-Laosiin, lahelle Kambotzan rajaa. Saarille ei tule tietaakseni viela sahkoverkkoa, vaan sahkontuotanto hoituu omien generaattoreiden voimalla. (Verkon on lupailtu valmistuvan 2008, joten siksi en ole varma onko se siella jo..) Saarilta jatkamme suoraan Kambotzaan.


Lehma pelkaa Markon partaa..