Yleensä kun menet kirkkoon vastassa on harras tunnelma ja ihmiset käyttäytyvät hillitysti. Tämänkaltaisia kokemuksia minulla on ainakin Suomen kirkosta, ja aika monen muunkin maan vastaavista. Kaikkeen tähän on kuitenkin olemassa poikkeuksia, yksi niistä löytyy Mexicosta, San Juan Chamula -nimisestä kylästä.

Kirkkoon astuessa tuntuu heti pihkan ja eukalyptyksen tuoksu. Lattia on peitetty havuilla ja kirkossa palaa tuhansia kynttilöitä. Seinän vieret ovat täynnä pyhimysten patsaita. Kaikkien pyhimysten rintaan on kiinnitetty pieniä peilejä. Peilien tehtävä on heijastaa pyhimyseen sisälle yrittävät pahat henget pois. Jokaisella pyhimyksellä on oma nimikkopäivänsä vuodessa. Ja koska näitä pyhimyksiä on paljon, juhlille on aihetta lähes joka päivä. Pyhimys jonka vuoro on olla kaiken keskipisteenä, on otettu ulos lasikaapistaan ja tuotu keskelle kirkon lattiaa. Ympärillä on joukko kylän naisia ja lapsia mustine villahameineen. Naisten ja lasten takana on joukko miehiä jotka soittavat kitaroilla ja harpuilla musiikkia pyhimykselle. Posh-pullo* kiertää ja siitä tarjotaan kaikille lasillinen. Neljä miestä kiertää pyhimyksen patsasta kädessään sauhuavat soihtupikarit.

Kävellessä alttarille päin näen kolme miestä polvistuneena sen eteen, heillä on myös edessään Poshia ja lisäksi limsaa. Kuulemani tarinan mukaan limsa saa ihmisen röyhtäilemään ja röyhtäily karkoittaa pahat henget pois ruumiista. Poshia miehet kumoavat oman suunsa lisäksi myös lattialla palavien kynttilöiden päälle, jolloin niistä kuuluu sihahtava ääni. Tämäkin liittynee jotenkin pahojen hekien karkoitukseen.

Kaikkein kummallisinta on että kyseessä on kuitenkin katolinen kirkko. Espanjalaisten valloittaessa amerikkaa, alkuperäiskansojen jotkut uskomukset jäivät elämään katolilaisuuteen sekoittuneena, ja nämä kummalliset sekoitukset elävät siis vielä tänä päivänä.

San Juan Chamulan kylää ja se kuuluisa kirkko

Uskomukset eivät pelkästään rajoitu pieniin kyliin, vaan niitä löytyy myös perusmeksikolaisen elämästä. Saimme mahdollisuuden seurata läheltä kuolleiden päivän juhlintaa. Paikallisille kuolema ei ole kaiken loppu vaan oletuksena on että elämä jatkuu, joten kuolema ei ole ollenkaan niin surullinen tapahtuma, kuin esimerkiksi suomalaisessa kulttuurissa.

Marraskuun ensimmäisenä hyppäsimme paikallisbussiin, eli pieneen pakettiautoon jonka takana oli penkkejä ja otimme suunnaksi hautausmaan. Perillä meitä odotti näky jota en itse ainakaan odottanut. San Cristobal de las Casas -kaupungin hautausmaa oli täynnä pieniä taloja. Talot pienine pihoineen ja terasseineen olivat perheiden hautoja. Ja jotkut eivät olleet ihan talojakaan vaan ennemminkin linnoja. Perheet oliva kokoontuneet talojen pihoille mukanaan ruokaa, juomaa ja kukkia. Talon ovi avattiin ja eväät nautittiin yhdessä kuolleiden kanssa, laittaen näille myös omat annoksensa. Tapana on että jos vainajalla oli joku lempiruoka, sitä ainakin tuodaan haudalle. Useilla perheillä oli myös mukanaan soittimia, kitaroita, puhallinsoittimia, harppuja aina syntikoihin asti. Vainajien kanssa juhlitaan usein koko päivä soittaen, laulaen, syöden ja juoden.
 

Musisointia haudan ympärillä

Eräs hauta


*Paikallista sokeriruo'osta valmistettua noin 70 prosenttista rommia. Nimi Posh tarkoittaa tämän alkuperäiskansan kielellä lääkettä. Poshia käytetään usein uskonnollisissa parannusrituaaleissa, ja silloin tällöin ihan muutenkin vaan.  Kirjoittaja ei vastaa kirjoitusasun oikeellisuudesta, korjatkaa jos joku tietää sen oikean tavan..