Viime kirjoituksesta alkaa olla jo aikaa, ja koska tässä välissä on tapahtunut niin paljon asioita, en osaa muotoilla tiivistä kokonaisuutta kaikesta ja siirrän ja siirrän kirjoittamista yhä eteenpäin, jolloin se muuttuu yhä vaikeammaksi. Noidankehässä ollaan. Jotta päästäisiin sieltä pois, nyt härkää sarvista ja kirjoittamaan.
On vaikea päästä enää siihen tunnelmaan, miltä Intian reunalle, eteläisimpään kärkeen saapuminen tuntui. Etelämmäs ei enää maata pitkin päässyt. Jouduimme siis kääntymään takaisinpäin sieltä missä kolme merta kohtasi. Koska tällä hetkellä tunnelmat ovat enemmänkin pohjoiset siirryn suoraan Himalajan tarinoihin.
Kolmen meren kohtauspaikka, Kanyakumari
Delhistä noin 12 tunnin bussimatkan päässä pohjoisessa on Dharamsalan kaupunki. Paikka on tunnettu Dalai Laman asuinpaikkana, samalla se on koko Tiibetin maanpaossa olevan hallituksen tukikohta. Meidän vierailumme aikana Dalai Lama ei valitettavasti ollut paikalla, vaan kesänvietossa muualla.
Emme jääneet Dharamsalan kaupunkiin, vaan jatkoimme ylöspäin ensin ruuhkaiseen Mac Leon Gandhin turistikylään. Sielläkään emme oikein tunteneet oloamme kotoisaksi, joten seuraavana päivänä kävelimme parin kilometrin matkan Bhaksun kylään. Bhaksussa kiipesimme portaat ylös Upper Bhaksuun ja majoitumme loistavaan Ever Green Guesthouseen.
Vietimme Bhaksussa lähes viikon. Osallistuimme kolme päivän intensiiviselle jooga- ja meditaatio kurssille. Siinä olikin ohjattua toimintaa noin seitsemän tuntia päivässä, joten aika ei tullut ainakaan pitkäksi. Loppuajat hengasimme lähinnä majapaikkamme pihalla tai ravintolassa. Porukka oli mukavaa ja rentoa, joten päivät kuluivat hujauksessa.
Joogailua
Viikon jälkeen oli siis valitettavasti aika sanoa hyvästit Bhaksulle ja kaikille taaksejääville mahtaville ihmisille. Vietimme vielä yhden yön Mac Leon Gandhissa napataksemme aamubussin kuudelta kohti Manalia. 12 tunnin bussissaköröttely meni suhteellisen kivuttomasti maisemia ihastellen. Välillä olo oli kuin Linnanmäellä, kun kuski painoi kaasujalkaa vähän turhankin innokkaasti mutkaisilla vuoristoteillä. Silloin oli vain parempi pitää silmät tiukasti poissa ikkunasta, josta näkyi suora pudotus alas rotkoon.
Seuraavat päivät vietimme Vashitsin kylässä lähellä Manalia, josta siirryimme Parvaty Valleyhin. Ensin yhdeksi yöksi Manikaranin kylään, joka ei kuitenkaan ollut kovin erikoinen, joten muiden matkalaisten suosituksesta lähdimme vielä korkeammalle ja kauemmas, Toshin kylään.
Manikaran
Täällä on kaunista. Kahdessa suunnassa kylää kohoavat lumihuippuiset vuoret. Maisemia voisi vain katsoa ja katsoa. Kylä on pieni ja rauhallinen. Autolla pääsee kylän reunalle, mutta itse kylässä ei ole teitä, vain pieniä polkuja. Kovin isolla autolla ei pääse edes lähelle kylää, bussi jätti meidät noin viiden kilometrin päähän, josta piti ottaa taksi perille.
Nakyma hostellin pihalta, Tosh
Toshin Maisemia
Vielä vajaa viikko aikaa Intiaa. Pohjoinen ja vuoret ovat todella vieneet sydämen, ja tuntuu haikealta lähteä. Tapasimme ohimennen suomalaisen pojan täällä Toshissa, joka kertoi olleensa nyt 11 kuukautta pelkästään Parvaty Valleyn kylissä. Aikaa saisi varmasti kulumaan pienelläkin alueella pitkään. Tällaiset kylät kun tämä Tosh tai Bhaksu houkuttelevat venyttämään suunniteltua aikaa. Kiireetön ympäristö muuttaa päivät viikoiksi ja viikot kuukausiksi. En yhtään ihmettele ihmisiä jotka vain jäävät.
Kommentit